SISUSTUSSUUNNITTELIJA
Henriikka Niinimäki
Olen valmistunut sisustussuunnittelijaksi vuonna 2021, mutta tein asiakastöitä jo opintojen aikana. Kokemukseni on karttunut erityisesti kahden oman rakennusprojektin kautta, joissa olen ollut tiiviisti myös vasaran varressa. Näiden projektien myötä olen oppinut (joskus kantapään kautta) valtavasti aikataulutuksesta, suunnittelun merkityksestä ja käytännön rakentamisesta.
Erityinen intohimoni on valaistussuunnittelu. Pidän sitä yhtenä tärkeimmistä tekijöistä viihtyisässä ja visuaalisesti toimivassa tilassa. Julkaisin Valo-oppaan, koska Suomessa, etenkin pimeinä vuodenaikoina, tarvitaan parempaa valaistusta. Huomasin, että sisustuksen ja valaistuksen yhdistävää, selkeää opasta ei vielä ollut saatavilla.
“Mitä yksinkertaisempaa ja eleettömämpää halutaan, sitä enemmän se vaatii suunnittelua.”
Vapaa-aikani kuluu monipuolisesti
Rakastan voimaharjoittelua, metsäretkiä perheen kanssa sekä käsillä tekemistä. Mieheni opiskeltua puusepäksi olemme löytäneet yhteisen intohimon puutöistä ja mittatilauskalusteista. Se on ollut rakkautta ensi silmäyksellä.